keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Toisinajattelija



Onko taiteilija Ai Weiwei kuuluisa siksi, että hän on arkkitehti?


Vai siksi, että hän tekee mielenkiintoisia visuaalisia teoksia?


Vai siksi, että hän löytää asioille uusia funktioita tai poistaa vanhoja oletuksia siitä, mihin jotakin käytetään?


Vai onko hän kuuluisa siksi, että hän kulkee valtavirtaa vastaan ja on toisinajattelija? Kierrellessäni hänen näyttelyään HAMissa olisin taipuvainen uskomaan, että vastaus on yhdistelmä tuota kaikkea. Visuaalisesti puhuttelevampiakin teoksia olen muissa näyttelyissä nähnyt, mutta hänen taustansa totuuden torvena lisää teosten katsomiseen lisäelementin. On helppo uskoa, että hän haluaa sanoa taiteellaan jotain, sillä hänethän tunnetaan terävistä mielipiteistään. Ihailen sitä, että vaikka hän kristisoi Kiinaa monessakin asiassa, niin silti hän sanoo, ettei hän aio koskaan jättää Kiinaa, jos häntä ei pakoteta siihen. "Kiina on minun. En voi jättää minulle kuuluvaa asiaa sellaisten ihmisten käsiin, joihin en luota."

Ai Weiwei rakentaa teoksiaan erilaisilla tavoilla, rakentaen, sommitellen, kuvaten, videoilla jne. Kaikissa on mielestäni jollain tavalla esillä se, että hän osoittaa keskisormella monille asioille. Todennäköisesti keskaria saisin minäkin näiden pohdintojeni kanssa. Mutta siitä viis, näyttely on mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen.


HAMissa pääsee myös itse tekemään taidetta. Mallia voi ottaa seinillä olevista tauluista tai esillä olevasta asetelmasta. Eteisessä on paperilappusilla hauskoja mietelmiä, jolla näyttelyn kiertämiseen voi saada uusia näkökulmia.


Taidemuseon vessastakin löytyy taidetta. Uudistunut Tennispalatsi antaa mahdollisuuden kulkea käytävän lasilattialla. Matka ei ole ihan yhtä pitkä kuin Kiinan lasisella sillalla, hauska perspektiivi kuitenkin. Poikettiin kierroksen päätteeksi vielä saman talon sushille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti