lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kadriorgin puisto



Kadriorgin puisto Tallinnassa on Viron näyttävin palatsi- ja kaupunkipuisto. Alue on kaikkiaan 70 hehtaaria, mutta pienellä kävelyretkellä puistossa näkee jo paljon. Suuntasimme tutkimaan uusinta nurkkausta, johon rakennetaan japanilaista puutarhaa. Homma oli vielä vähän vaiheessa teehuoneiden ja porttien osalta, mutta lampialue oli laitettu siistiksi.


Keväisiä kukkivia puita oli paljon.


Puistossa sijaitsevan Kadriorgin palatsin kukkaistutuksia ei kuitenkaan oltu vielä laitettu valmiiksi.


Palatsi on hienosti restauroitu. Kymmenen vuoden projekti sai tukea Ruotsista. Avajaiset pidettiin vuonna 2000, jolloin taidemuseo avasi ovensa palatsin tiloissa.


Museo on keskittynyt vanhempaan eurooppalaiseen ja venäläiseen taiteeseen. 


Palatsissa oli upeita hollantilaisia kakluuneja. Vaihtuvana näyttelynä oli toukokuun alussa avattu von Richterin Egypti aiheinen näyttely.


Palatsista suuntasimme presidentinlinnan ohitse taidemuseo Kumulle.


Kumussa oli tarjolla taidetta monessa kerroksessa.


Modernin taiteen ystäville löytyi katsottavaa.


Isä aurinkoinen tervehti tulijoita.


Neuvostoliiton ajoista uskallettiin kyllä reippaasti huumorillakin tuumailla.


Mistähän syystä minun kuviini tarttui tällaisia näkökulmia ks. alla oleva kokoelma. Tulkinta on katsojan...


Kumussa olisi viihtynyt pidempäänkin. Siellä oli myös viihtyisä kahvila jalkojen lepuuttamiseen, mukava museokauppa ja taksin satamaan sai tilattua museon infopisteeltä.


Kadriorgin puistossa olisi ollut vielä Mikkel-museo, mutta ei sitä ihminen määräänsä enempää jaksa ja ehdi yhden päivän aikana. Ruuustarha on varmaan hieno, kunhan kesä tästä vähän etenee. Suosittelen aluetta hyvänä vaihtoehtona, jos vanha kaupunki on jo nähty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti