Suuria tunteita, hauskaa huumoria, vauhdikasta tanssia, ronskia tarinaa nuorten kielellä. Sitä kaikkea musikaali Billy Elliot Peacockin esityksessä varmaan edusti meidänkin teinille. Ainakin hän tykkäsi esityksestä kovasti.
Saimme liput keskiviikon näytäntöön. Paikat olivat melko takana, mutta se ei haitannut, sillä näkyvyys oli takaakin hyvä. Ja kaikkihan kuuluu mikä kovaa ja korkealta lauletaan..
Yleisössä oli paljon muitakin teinejä, jotka ovat oikein hyvä kohderyhmä. Ihan lapsille en kyllä suosittele, sillä kielenkäyttö on ronskia ja tapahtumat pienemmille ehkä vähän vaikeita yhdistää.
Teini tykkäsi kovasti ja se on pääasia. Aikuiskommenttina sanoisin, että ihan ok. Teinistä on varmaan kiva nähdä kun ikätoverit laulavat ja tanssivat. Itse asiassa joukosta löytyi yksi tuttukin. Esiintyjät olivat taitavia ja suosikit löydettiin. Minä menetin sydämeni pojalle vaaleanpunaisessa balettimekossa, eikä aikuisbalettikaan hassummalta näyttänyt. Esityksissä on lasten osalta kolmoismiehitys ettei esityksissä ravaaminen käy voimille.
Peacock on paikkana hauska. Teatterireissulla voi samalla katsella kun Linnanmäki alkaa hiljetä. Viikolla se on kiinni, mutta viikonloppuna pääsee vielä huvittelemaan. Muuten.. Teatterin yhteydessä oleva ravintola pitää mielestäni yllä aivan sikamaisia hintoja tarjoiluissaan, vai olenko vain unohtanut kuinka paljon kaikki maksaa.. Lounashinnat näyttivät olevan ok, mutta muut tarjoilut, huh! Ensi kerralla otan omat eväät :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti