Käärmeet, liskot, hämähäkit, hiiret ja rotat ovat joillekin rakkaita lemmikkejä. Minä en halua pitää käärmettä käsissäni. Pelkään käärmeitä. Hämähäkit voivat olla kauniita, mutta en nyt ihan äkkiä ottaisi omakseni. Hiiristä ja rotista minulle tulevat aina mieleen lapsuuden peltohiirien karvattomat poikaset, joita oli läjäpäin hiirten pesissä. Eivät ole siis minun lemmikkejäni.
Voitto on toista maata. Olen aina pitänyt liskoista. Liskot matelevat erilaisilla hauskoilla tavoilla, toiset liikkuvat varsin sukkelastikin. Jotkut ovat tosi värikkäitä. Kun nyt katsoo Voittoa, niin voiko olla kauniimpia silmiä? Voiton iho tuntuu silkkiseltä. Ja kuinka komea häntä Voitolla onkaan. Voitto on liskomies minun makuuni.
Iiiiiiik, käärme, lisko, sammakko, kaikki yhtä kamalia! Samoin kaikki "hiiret", en huolisi kotiini.
VastaaPoistaMinulla ei ole mitaan ongelmaa pidella kaarmetta kasissa, tai liskoja ja sammakoita. Aikasemmin, kun asuttiin lahempana maanpintaa, tuli sisalle joskus pienia gekkoliskoja. Ne mun piti pyydystaa kiinni ja vieda ulos, kun isanta olisi tappanut. Hyonteisiin ja hamahakkeihin en ole niin innostunut. Torakat kylla tapan ihan reippaasti, enka nouse tuolille kirkumaan. Ne ovat kylla inhottavia, kun joskus lennahtavat ilmaankin ja sinkoavat ihan minne vaan. Meille tanne yloskin paasee joka vuosi yksi tai kaksi 5 senttista valioyksiloa. Siina onkin hermoissa pitelemista, kun sellanen singahtaa ikkunasta sisaan.
VastaaPoistaPerun reissulla Limassa oli keskustan puistossa komeita liskoja. Niitä oli mukava seurata. Pituuttakin oli toista metriä. No olikohan jo kalavale, mutta isoja olivat ja hienoja, upeat värit.
VastaaPoista