Reissua varten on matkalaukut kaivettu esille. Olen heitellyt tavaroita laukun päälle odottelemaan karsintaa, mukaan vai ei. Mikä on naisen tärkein tavara, joka pitää matkalaukusta löytyä? Minulla on yksi yli muiden, jota ilman ei reissussa meinaa pärjätä.
Afrikasta ostin sen nimellä chitenge, Malesiassa tunnistivat nimen sarong ja tämän viimeisimmän olen ostanut Tahitilta Moorean saarelta ja siellä sen nimi oli pareo. Se on isohko kangaskappale. Eri puolilla maailmaa se saa vähän erilaisia kuvioita pintaansa. Afrikkalaisessa versiossani on norsuja ja tässä tahitilaisessa on merellisiä kuvioita. Kankaan voi sitoa päälleen mekoksi monin eri tavoin. Kevyestä kankaasta tehtynä sitä voi käyttää huivina päässä. Lämpimänä yönä se on mukava peitto ja jos pyyhe unohtuu, niin pareota voi käyttää pyyhkeenäkin. Tosi monipuolinen kangaskappale siis. Jos autiolle saarelle saisi mukaansa vain yhden vaatekappaleen niin minulle se oli pareo.
Tälle tulevalle matkalle olen kyllä ajatellut ottaa mukaan myös hammasharjan, aurinkorasvaa, hyvät kengät, muutamat vaihtovaatteet, tuliaisia... Ne nyt ainakin. Jos jotain olennaista puuttuu, niin ostan sitten matkan varrelta. Yleensä kotiinpäin tulee niitäkin vaatteita, joita ei ole koko aikana kertaakaan käyttänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti