perjantai 12. joulukuuta 2014

Viinipullon korkkien uusi elämä



Olemme vuosikausia laittaneet talteen juomiemme viini- ja samppanjapullojen korkit. Ei siinä mitään suurempaa ajatusta ole ollut, päin vastoin, tilaa vain ovat vieneet, kun niitä on niin paljon kertynyt. En tiedä, kuinka niitä onkin niin kertynyt. Ystävät taitavat olla melkoisia loppasuita. Mökin vintin katossa töröttäneiden valtavien naulojen suojiksi tyhjensimme muutaman pullon ja veivasimme korkit naulojen päihin. 


Nyt ovat loput korkit saaneet kuitenkin elämää suuremman tehtävän. Tutustuimme viininklubilla Olgaan. Olgalla on näky. Siinä näyssä hänen kotinsa yksi seinä on sisustettu viinipullon korkein. Seinän leveys lienee kolmisen metriä. Pikaisella laskutoimituksella päättelimme, että seinälle tarvitaan noin 17 500 korkkia. Mehän tietysti olimme heti juonessa mukana ja lupasimme kaikki meille kertyneet korkit hyvään tarkoitukseen. Meidän toimittamat korkit peittävät Olgan seinästä noin 3%. Onhan se alku sekin. Mukava olla hyvällä asialla ja auttaa näin joulunkin aikaan. Ainoa uhka auttamiselle ovat synteettiset ja kierrekorkit, joiden käyttö on lisääntynyt, kun korkkipuita halutaan säästää. Toivotaan, että Olgan unelma kuitenkin toteutuu.

1 kommentti:

  1. Pienemmassa mittakaavassa korkeista saa myos hyvan vanhanaikaisen muistitaulun, johon saa lippuja ja lappuja nastoilla kiinni. Minulla on toissa sellainen, joka on tehty kibbutsin vanhainkodin kasityokerhossa. Korkit on leikattu halki pitkittain ja liimattu pohjaan. Siella taalla piristeena shamppanjakorkkeja. Lahjoitin heille kerran aika maaran korkkeja, ja nyt keraan itse omaan tauluun, jonka tulevaisuudessa aion tehda. Suomessahan suurin osa korkeista on jo tavallisia kierrekorkkej (sinansa helpompaa eika se ainakaan arkipaivaviinin makuakaan haittaa). Taalla on osittain siirrytty synteettisiin korkkeihin.

    VastaaPoista