sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Nuuksio - Haukankierros



Olen tutustunut Nuuksion kansallispuistoon aiemmin Kirkkonummen Veikkolan suunnasta. Nyt kohteena oli viikonlopun ratoksi Espoon puolella kiertävä Haukkalammen neljän kilometrin rengasreitti. Haltian ja Haukkalammen viittoja seuraten ajoimme Haukkalammen melko täydelle parkkipaikalle, josta on puolisen kilometriä Haukkalammen luontotuvalle. Lähelle pääsee myös julkisella bussilla. Ruuhkaisena aikana parkkipaikka lienee aivan täysi.


Luontotuvalla voi tarkistaa tietoa alueesta ja sen eläimistöstä. Vessat ja vesipostit ovat mukavasti nurkan takana. Täällä voi täydentää juomapullonsakin. Luontotuvan edustalta pääsee näppärästi siltaa pitkin viereiseen saareen ihailemaan lintuja. Me katselimme hetken telkkäpariskunnan kuhertelua ja suuntasimme sitten reitillemme.


Reitti on selkeästi merkitty puihin kiinnitetyillä tunnisteilla. Haukkalammen kierrokselta ei voi eksyä kun seuraa sinisiä merkkejä. Polku on melko helppokulkuinen, mutta kivinen ja juurinen. 


Ainakin näin keväällä voi kuunnella ihania solisevia puroja.


Jokaiselle löytyy reitin varrelta katsottavaa sillä luonto on todella monipuolinen. Jylhät metsät ja kauniit metsälammet tarjoavat hienoja maisemia. Välillä kuljetaan melko korkeillakin harjanteilla, joilta on hyvät näkymät kauas.


Luonnossa kun liikkuu, niin voi varautua siihen, että matkan aikana keli voi muuttua rajustikin. Säätiedotuksen mukaan odotettavissa oli aurinkoista keliä maustettuna sadekuuroilla. Aurinko meitä kyllä hemmotteli, mutta sadekuuron sijaan saimmekin niskaamme raekuuron. Maa valkeni pienistä rakeista, jotka kyllä nopeasti sulivat pois kuuron tauottua.


Me evästimme reitin varrella kauniin kallion laella. Laavu- ja tulipaikkakin kyllä löytyy, jos haluaa paistaa makkaransa nuotiolla. Haukkalammelta reilun neljän kilometrin päässä oleva Haltian luontokeskus tarjoaa myös ravintola- ja kahvilapalveluja.


Museokortilla pääsee tutustumaan Haltian upeisiin näyttelytiloihin.


Ala-aulassa ja ravintolassa voi nautiskella talon tarjoiluista. Jos kengät ovat kastuneet ulkoretkellä niin jalkaan voi sujauttaa vierailun ajaksi mukavat tohvelit.


Ravintolan terassilta voi katsella ulkonäyttelyn antia, jos ei enää jaksa kävellä rantaan.


Haltiassa on esillä elokuun loppuun saakka hauska Nou hätä- näyttely.


Näyttelyssä on esillä maailman hauskimmat villieläimet. 


Näyttelyyn pääsee museokortilla.


Haukkalammen neljän kilometrin reitti on sopiva heikompikuntoisillekin retkeilijöille ja reippaille lapsiperheille. Maisemat tarjoavat hienon suomalaisen luontoelämyksen turisteillekin turvallisella tavalla. Haltiassa voi luontoelämyksiä syventää ja hankkia tietoa vaikka seuraavasta retkikohteesta. Meidän teini ehdotti, että seuraavaksi voitaisiin yöpyä autioituvalla. Hmmm... täytyy vielä hieman tuumailla ja selvittää, missä olisi sopiva meidän retkiseurueelle.

2 kommenttia:

  1. Kehtaanko tunnustaa, Nuuksio on vielä käymättä vaikka melkein kulmilla asustan (siis reilusti alle 100 kilsaa...) Jospa joskus sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaa tunnustaa. Meitäkin hävetti, kun ei olla Espoon puolella käyty ollenkaan, eikä aiemmin Haltiassa vaikka matkaa ei ole kuin parikymmnetä kilometriä. Hieno paikka, kannattaa poiketa!

      Poista