maanantai 22. kesäkuuta 2015

Sahanlahden Doris



Doris oli toisenlainen, Doris oli reissunainen.. Doris oli nainen minun makuuni. Huomasin hänet heti kaikkien muiden joukosta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Katseemme kohtasivat Puumalan Taideyhdistyksen kesänäyttelyssä Sahanlahdella. Doriksen lisäksi Marjut Kaplas-Knuutilan muitakin naisia oli päässyt näytille. Mutta Doris oli minusta selkeästi mielenkiintoisin.

Marja Leena Kannisen Verkossa teos oli yksikertaisuudessaan vaikuttava. Katsojan mielikuvitukselle annetaan tilaa. Ajatukset lähtevät laukkaamaan tätä katsoessa. Sopisi minun mielestäni hienosti minimalistin seinälle. 


Nina Parkkinen tutki Pyhää naiseutta naismystiikan äärellä kollaasitöissään, joita oli esillä samassa tilassa Sahanlahden vintillä Puumalan taideyhdistyksen taiteilijoiden kanssa.


Kartanon alakerrassa oli Jukka Rusasen versioita taiteilijoiden omakuvista. Yhdistävä tekijä Rusasen tauluissa oli kasvot ja ilmeet. 


Rusasen tauluja oli käytetty ravintolan salien sisustuksessa. Ne istuivat varsin luontevasti muuhun ympäristöön.


Sahanlahden kartano on upealla paikalla. Ikkunoista näkyvä maisema on kuin parhaasta maisemataulusta. Kartano tarjoaa majoitusta, ravintolapalveluja, vierasvenesataman, saunoja jne. 


Sahanlahdessa on toiminut nimensä mukaisesti saha. Pienessä museossa voi tutustua vanhoihin aikoihin.


Joen pohjassakin on muistoja näiltä ajoilta.


Kohtaaminen Doriksen kanssa oli mieleen painuva. Toivon, että tiemme kohtaavat vielä. Näyttely Puumalan Sahanlahdella päättyy 30.8.2015.

Sateisena ja kylmänä kesänä on mukava olla sadetta piilossa sisätiloissa. Alkukesän aikana olen vieraillut muutamassa kesänäyttelyssä. Kirjoitan niistä postausten sarjan ja esittelen suosikkejani. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti