sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Retkiluistelua - Saarikylät Kangasala



Kangasalta löytyy mainio retkiluistelupaikka, Saarikylät. Kaivannossa osoitteessa Saarikylientie 888 sijaitsee Haaviston luomutila. Kesällä Haavistosta saa vuokrattua kanootteja ja tilalla pidetään mm. kesätoria. Talvella keskitytään retkiluistelijoiden hemmottelemiseen. 


Saarikylien luistelureitti on noin kolme kilometriä pitkä. Se kiemurtelee mukavasti pienten saarien välissä. Rata on leveä ja hyvin aurattu. Jonkun verran railoja on jään pinnassa. Maisemat ovat kerrassaan mukavat. Me ihailimme kauempana jäällä kiitäviä hevosia kärryineen ja kuskeineen. Muutamia mökkejä näkyi saarien rannoilla. Tällainen reitti on minun mielestäni paljon mukavampi kuin avoin järven selkä. Tuuli ei pääse saarien suojassa kiusaamaan. Pari kierrosta Roineella riitti tällä kertaa.



Luistinvuokraamosta voi vuokrata luistimia. Omat luistimensa saa siellä myös teroitettua. Minun uudet luistimeni tuntuivat jotenkin huonopitoisilta ja pienen arvioinnin jälkeen ne teroitettiin. Viidellätoista eurolla sain luistimen teriin uudet pinnat. Vähän kyllä ihmettelimme, miksei uusissa luistimissa ollut teroitusta tehty. No niin tai näin, nyt ovat luistimet ainakin huippukunnossa.


Tilan kahvilassa myydään makeaa ja suolaista herkkua kuuman juotavan seuraksi. Heikin ruisleipä on tilan tunnetuin tuote, jota tullaan ostamaan pitkienkin matkojen takaa. Jos haluaa kotiin viemisiä niin hyllystä saa mm. luomujauhoja.


Saarikylät näytti olevan todella suosittu luistelupaikka. Kaikille riitti kuitenkin hyvin tilaa luistella. Parkkipaikkoja on runsaasti. Ajomatka läpi Saarikylientien on jo yksistään pienen retken arvoinen. Kesällä täytyy ehdottomasti tulla uudelleen katsomaan, miltä maisemat silloin näyttävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti