perjantai 3. helmikuuta 2017

Kimmon pubi



Jos kulttuurijano yllättää niin kannattaa poiketa Kimmon pubiin vähintään yhden kierroksen ajaksi. 


Kangasalan pieni kunta on saanut ison taidemuseon. Jo yksistään rakennus on näkemisen arvoinen sekä ulko- että sisäpuolelta. Kehoitan astumaan sisään, sillä tarjoilu on sen arvoinen.


Pubissa on paljon nähtävää.


Tuttuja ja tuntemattomia tulee vastaan.


Hauskoja kohtaamisia on tarjolla useassa huoneessa kolmessa kerroksessa.


Minä ilahduin erityisesti tavatessani Taru Mäntysen villakutrisen naisen.


Kultasarven tuijotus ei voi olla pysäyttämättä. 


Sitten on aika astua itse isännän ateljeeseen. 


Siellä tapaa niin taiteilijan muusia kuin myös kuuluisia tuttavia. Jonkinlaisen käsityksen saa myös hänestä henkilönä. 


Hienoja töitä Kimmo Pyykkö on tehnyt uransa aikana.


Tämä pubikierros kannattaa ehdottomasti tehdä ja mikä ettei toinenkin, sillä maaliskuun loppupuolella pubiin astuu mukaan Anssi Kasitonni.


Museokorttiretkeni Nro 31

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti