perjantai 17. kesäkuuta 2016

Karuselli



Hakaniemen hallin toisessa kerroksessa on Marimekon myymälä, jossa aina aika ajoin käyn katselemassa mitä on tarjolla. Nyt iski silmään ihana vanha Karuselli kuosi 70-luvulta, joka on otettu uusiokäyttöön. Mallin on suunnitellut Marimekolle Katsuji Wakisakan vuonna 1973.

Karuselli-kuosilla saa mm. erilaisia pussukoita, patalappuja ja lakanoita. Erityisesti ihastuin rantatakkiin, joka oli tehty vohvelikankaankaasta. Värit ovat niin ihanan raikkaat ja kesäiset. Mieli tekisi ostaa, mutta hinta on yli satasen. Pitää miettiä.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Hakaniemen torilla



Nyt saa Hakaniemen torilta hyviä suomalaisia mansikoita ja uusia perunoita. 


Jos ei ole vielä laittanut parvekkeelle kesäkukkia, 


... niin Hakaniemen torilla riittää valikoimaa.



keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Akat asialla



Helsinki-päivän konsertissa Akkajee-duo irrotteli viulun ja ruotsalaisen avainviulun säestyksellä. Muhevia sovituksia, taitavia laulajia, huumoria ja aurinkoisia hetkiä. Mitä muuta olisi tarvinnutkaan. Minä nautin.


Yritin saada tolkkua avainviulun tekniikasta, mutta ensikatsomalla se ei auennut. Hauska ja monipuolinen soitin. Hyvä akat!

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tamaran tarinat



Minä pidän tarinoista. Tarinoita voi kertoa monella tapaa, kirjoittamalla, puhumalla, maalaamalla, laulamalla. Tamara Piilola on loistava tarinoija. 


Didrichsenin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa on esillä 28.8.2016 saakka hänen näyttelynsä Maiseman arvoitus. Helsinki-päivänä oli erinomainen mahdollisuus kuulla hänen ajatuksiaan maalaamisesta ja tauluistaan. Mikä valloittava persoona!


Piilolan taulut ovat seikkailu, jota ei malttaisi millään lopettaa. Taulut kutsuvat mukaansa ratkaisemaan arvoituksia. Isokokoisten taulujen äärellä olet toisessa maailmassa uteliaana kuin pieni lapsi. Taulut henkivät harmoniaa, joka houkuttelee viipymään ajatusten äärellä.


Loistava taiteilija ja loistava näyttely! Alla on osa suosikkitaulustani.


Kauppatorilta pääsee lauantaisin taidemuseolle risteilemällä halki kauniin kesäisen merimaiseman. Tästä on erillinen postaus blogissani 13.6.2016.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Risteilyt taidemuseolle



Helsinki-päivänä alkoivat säännölliset risteilyt Kauppatorin ja Kuusisaaren välillä. Joka lauantai elokuun puoleen väliin saakka on kummastakin päästä kolme lähtöä alkaen klo 10 vanhan kauppahallin kulmalta. Edestakaisen matkan hinta on kympin ja yksi suunta maksaa kuusi euroa. Matka-aika keskustan ja Kuusisaaren välillä on vähän vajaa tunti. 


Kippari ottaa Kauppatorilta suunnan kohti Kuusisaaressa sijaitsevaa Didrichsenin taidemuseota.


Mikään ei ole kauniimpaa kuin merellinen Helsinki.


Matkalla voi ihailla saarissa piilottelevia vanhoja villoja tai purjehtijoiden kisailua horisontissa.


Mm. Eiran, Lauttasaareen ja Jätkäsaaren rannat näkyvät reitin varrella.


Lauttasaaren siltojen alta kuljettaessa ei matalimman sillan alla jää paljoakaan varaa veden pinnan nousulle. 


Laajalahden reunalla toivottaa Didrichsenin taidemuseo vieraansa tervetulleeksi. Helsinki-päivänä matkustajia riitti laivan täydeltä molempiin suuntiin.


Risteily merellä ja upea Tamara Piilolan taidenäyttely olivat minun Helsinki-päiväni kohokohta.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Helsinkipäivää!



Aurinkoista Helsinkipäivää kaikille! Postauksia kuvista tulossa.

Latinorakastaja tien päällä



Kaksipyöräisellä kulkevalle Karille tulee matkamittariin tuhansia kilometrejä vuodessa. Tänä kesänä on menopeli saanut pintaan kauniin valkoisen maalin ja omistaja hykertelee tyytyväisenä kaunokaisensa kanssa. 

Rouhean motoristin ulkokuoren alla sykkii lämmin sydän. Kari kiertää pitkin poikin Suomen kouluja motoristiporukan kanssa. Kiusaamisen ehkäisyyn keskittyvä kampanja on toivotettu tervetulleeksi usealle paikkakunnalle. Kymmenien motoristien saapumista koulun pihalle ei voi olla huomaamatta.

Mutta nyt ovat koulut lomalla ja motoristit muilla reiteillä. Jos Kari tulee sinua vastaan, niin kysy rohkeasti, mistä tuo lempinimi latinorakastaja on tullut. Eikä kannata kainostella vaikka motoristivaimo olisi kuuloetäisyydellä. Jokaisella porukalla on omat sisäiset vitsinsä, kuten nyt motoristeillakin...

https://mkkv.fi

Ps. Tämän viikonlopun liftauskisa on käynnissä edelleen ks. postaukseni 11.6.2016. Töölön turmiot on jatkanut matkaansa kohti Rovaniemeä. Liftaajien matkamittareihin on tullut tuhansia kilometrejä. Nopeimmat ovat päässeet Norjaan ja Puolaan saakka. Tänään palaillaan lähtöpaikalle monta kokemusta rikkaampana. 

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Liftataan kilpaa



Perjantaina nappasimme autoomme Helsingin suoralta iloiset liftarit Kiian ja Roopen ja tarjosimme heille kyydin Orivedelle.  He ovat mukana viikonlopun liftauskilpailussa Hitchball 4000. Liftauskilpailussa on aikaa sunnuntai-iltaan saakka matkata niin kauas kuin ehtii ja takaisinkin pitäisi päästä. Mukana kisassa on noin sata osallistujaa. Liftareita siis riittää teillä ja turuilla. 

Ajon aikana ehti rupatella niitä ja näitä. Minä innostuin muistelemaan omia liftausreissuja Suomessa ja maailmalla. Täytyy myöntää, että tuli ihan nuorekas olo menneitä muistellessa. Ihan kaikkia katalia kokemuksia en viitsinyt paljastaa, sillä kyllähän sitä tien päällä sattuu ja tapahtuukin. Teinimmekin ilmoitti innokkaana, että haluaa mukaan liftaamaan. No ehkä muutaman oppitunnin jälkeen....

Ystävämme pääsivät näppärästi Orivedelle ja siitä parilla kyydillä Jyväskylään. Blogipäivityksestä päätellen matka on jumiutunut Laajavuoreen. Seuraamme etenemistä jännityksellä tapahtuman nettisivujen kartalta. Parivaljakon löytää tiiminimellä Töölön turmio. Peukut pystyyn Kiialle ja Roopelle sekä tsemppiä matkaan. Kulkijat Jyväskylän seudulla hohoi, kaksi kivaa liftaria vailla kyytiä eteenpäin!

http://www.tulospalvelu.fi/gps/2016Liftaus/?v=m3

http://www.hitchball4000.fi

http://toolonturmiot.tumblr.com

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Ruusutarha



Töölönlahden päässä, Talvipuutarhan vieressä oleva Ruusutarha alkaa heräillä unestaan.


Kaktukset on tuotu ulos saamaan aurinkoa.


Kukkamatot peittävät maisemaa.


Päivänkakkarat tuovat kesän tuntua.


Joka puolella riittää ihailtavaa.


Ruusutarhasta löytyi pitkän etsinnän jälkeen kesän ensimmäinen ruusu. Se ei ollut vielä kunnolla auennut, mutta riittää antamaan uskoa siihen, että kohta saadaan jo ihailla muitakin ruusuja.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Taideterassi


Taideterassi Oopperan vastakkaisella rannalla Töölönlahdella on viihtyisä ja vihreä kesäkeidas. 


Viileällä säällä terassilta pääsee sisätiloihin.


Huoneet ovat kun koruja.


Seinillä on kaunista katseltavaa. Talon isäntä Jorma Heleniusta maalaa maisematauluja.

Marja Heleniukselta esillä on veistoksia.


Pihassa oleva leikkimökkikin on kuin taideteos.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lyödään vetoa



Teinin poniajokurssi teki retken Vermon raveihin. Minäkin istun mielelläni kerran vuodessa katsomon piippuhyllyllä arvuuttelemassa voittajaa. Rahaa en yleensä laita peliin, mutta lämmittelyssä on kiva arvioida kenen askel on vetävin.


Välillä sitä kyllä epäilee, että radalla hierotaan sopupelivoittoja, mutta luulen, että jokaiselle on kaurarahat tarpeeseen. Ravikuningatarkin oli tänään areenalla, mutta voittoa ei tällä kertaa tullut.


Pienemmille hevosten ystäville Vermossa on katseltavaa.


Voittajan on tunnetusti helppo hymyillä. 

Lippu raveihin maksaa aikuisilta neljä euroa, lapset ilmaiseksi ja eläkeläisillä huvin hinta on euron. Ei siis kallis harrastus ellei sitten innostu vedonlyöntiin.. Toto toi, toto vei... Tuolla hinnalla pääsee seuraamaan lähtöjä ulkona tai viileämmällä kelillä sisäkatsomossa. Ravintolapaikoilla voi nauttia vaikka iltapalaa samalla kun pitää peukkuja suosikilleen.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Villiviinit alas



Tuumailin keväällä, mitä uskaltaisin tehdä alas romahtaneiden villiviiniemme kanssa. Kymmenvuotiset pitkät kasvustot makasivat masentuneita pitkin pituuttaan kun lumi rikkoi niiden kiipeilyseinän. Jossain ohjeissa kiellettiin ehdottomasti leikkaamasta villiviinejä kokonaan alas. Toinen ohje neuvoi tekemään sen talvella ja toivomaan parasta. Minä vedin uhkarohkeasti kaikki matalaksi kevään korvalla. Jännityksellä olen odottanut, mitkä ovat seuraamukset. No hyvin kävi. Villiviinit ovat osoittaneet uhmakkuutensa ja sieltä täältä nousee uusia kasvustoja. Nyt tulee puusepälle kiire toteuttaa uusien tukirakenteiden kasaaminen. Minulla on kyllä hyvät suunnitelmat tehtynä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Oi niitä aikoja!



Sukulaispojan ylioppilasjuhlat saivat minut kaivelemaan lapsuuskodin valokuvahyllyjä. Sieltä löytyi vanhoja aarteita. Oi niitä aikoja! Muistan kuinka ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin kesätöihin Etelä-Ruotsiin, Skåneen. Hoidin siellä monta kuukautta kotipiikana vanhaa liikuntakyvytönsä rouvaa ja hänen kiukkuista puhuvaa papukaijaansa. Jonain viikonloppuna pääsin käymään retkellä Tanskan puolella. Sieltä hankin itselleni ylioppilasmekon. Olin ylioppilasjuhlissani tosi ylpeä hienosta mekostani. Juhannusruusut kukkivat niissäkin ylioppilasjuhlissa.