keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kesäjemmoja



Nyt on viimeisetkin kuvat ja jutun aiheet kaivettu kesäjemmoista. Mukavia matkoja ja juttuja on ollut lomalla. Kaikki ei ole mennyt kuitenkaan kuin Strömsössä vaan takaiskujakin kesän vietossa on tullut. Kaaduin lomalla rappusissa. Aamusaunan aikana rankkasade yllätti ja poistuessani liukkaissa ulkorappusissa tulin alas kuin hidastetussa filmissä. Tajusin, että nyt mennään nurin, mutta mistään en saanut kiinni, että olisin saanut pidettyä itseni pystyssä. Otin kädellä vastaan rappusista ja ensimmäisen viikon käsi vihotteli moisesta iskusta ja oikea käsi tietenkin! Nyt alkaa jo käsi pelittää. Naamani satutin rappusiin ja kivikkoon. Rutina vain kuului nenänvartesta. Toinen puoli nenästä turposi ja meni vereslihalle, onneksi ei murtunut. Nyt on suurin osa ruvista jo tippunut pois. Pahimmat kolhut koki polvi joka vääntyi. Lääkäri totesi, että murtumaa ei tullut, mutta jotain siellä on vähintään revähtänyt. 


Tukiside jalassa ja huumeita nupissa olen koittanut päästä jaloilleni. Ensimmäinen viikko meni horroksessa. Yöllä heräsin aina kipuun kun yritin vaihtaa asentoa. En saanut oikein nukuttua yöllä ja päivällä olin aivan poikki. Istuminen on sujunut vain jalka ylös nostettuna. Jäät tukisiteen alla ovat helpottaneet. Lukeminen on ollut sujuvin harrastus tässä kohtaa, sillä vasurikädellä ei paljoa jaksa kirjoitellakaan. Autolla ei ole voinut kuvitellakaan ajavansa.


Olen yrittänyt kuntouttaa jalkaa kävelemällä kotiuima-altaan pohjassa. Hassua kuinka jalka viikossa unohti, kuinka kävellään. Kipu kuitenkin estää edelleen normaalin kävelyn ja rappusia ei pääse kulkemaan. Mutta pikkuhiljaa toivottavasti mennään parempaan päin. 


Blogi on saanut kuva- ja juttuapua Tsekinmaata myöten. Jos blogirintamalla on hiljaista niin tiedätte, että se johtuu siitä, että minä en ole päässyt juttujen luo tai jutut eivät ole tulleet minun luokseni. Mutta kohta taas on sohvasurffareitakin tulossa, että jotain uutta tulee sieltäkin päin.

4 kommenttia:

  1. Voi kauhistus ja kurjuus! :( Kipu on varmasti ollut hirveä, en voi edes kuvitella. Vaikeaksi elämä menee heti jos on joku raaja poissa käytöstä.. Onneksi sinulla taisi olla onnea matkassa, rappuslennossa voi tunnetusti käydä tosi huonosti. Ikäviä kaikki tuollaiset liukkaat pinnat sateen jälkeen...
    Mutta täytyy sanoa etten olisi blogistasi osannut yhtään mitään päätellä ellet olisi tästä nyt kertonut, niin hyvin olet jemmoja kaivellut ja apua saanut! :) Pikaista paranemista ja tsemppiä tuleviin päiviin/viikkoihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta, se auttaa heti :) Yritän kuitenkin suhteuttaa tätä kurjuutta siihen, että minun polveni pitäisi ennemmin tai myöhemmin parantua, mutta joillain on paljon vakavampia juttuja joissa tulevaisuus voi olla vielä kurjempi. En vain oikein tiedä pitäisikö polvi kuvata vai yrittää olla sitkeä kivun ja lenksaavan polven kanssa.

      Poista
  2. No voi kurja! Polvivammat on pahoja. Yrita menna kunnon laakariin rahaa saastamatta ja tutkia mahdollisimman tuoreeltaan mita siella on tapahtunut.

    VastaaPoista